Olen Andrea, 24-vuotias ranskalainen sairaanhoitaja, ja muutin Pariisiin reilu vuosi sitten. Kuvailen itseäni ikuiseksi tutkimusmatkailijaksi ja ruoan ja taiteen ystäväksi, joten nämä puoleni näkyvät luonnollisesti kirjoituksessani. Olen myös sitä, mitä yhteiskunta kutsuu plus-kokoiseksi naiseksi.

Minusta tuntuu, että kaikkien naisten on aika omaksua ja löytää sisäisen voimansa, riippumatta asuinpaikasta, kehonmuodosta, olotilasta tai elämänvaiheesta.

Tämän postaus käsittelee kokemuksiani siitä, miten onnistuin löytämään itseni tässä elämänvaiheessa ja miten jatkan tätä erinomaista seikkailua nimeltään elämä.

Synnyin Etelä-Ranskassa keskisuuressa kaupungissa, ja muutin Pariisiin lähes kaksi vuotta sitten aloittaakseni uuden elämänvaiheen uudessa ympäristössä. Lapsena ja teini-ikäisenä minua pidettiin aina hyvin iloisena, ekstroverttinä ja melko itsepäisenä tyyppinä kaveriporukassani ja perheen kesken. Hymyilin aina, yritin olla läsnä muille ja joskus jopa unohdin itseni. Löydän itsestäni edelleen hieman samanlaisia piirteitä kuin miksi minua lapsena ja teini-ikäisenä kuvailtiin, mutta olen vuosien varrella löytänyt itsestäni enemmän kompleksisuutta.

Uskon, että löysin tiettyjä asioita persoonastani sekä uusia kykyjä kaikkien niiden vastoinkäymisten ja haasteiden ansiosta, joille elämä altisti minut. Jotkut haasteet olivat vaikeita, enkä tiennyt, voisinko palata niistä vahvempana. Mutta selvisin, ja olen siitä erittäin ylpeä. Uskon, että tunnen ylpeyttä myös, koska olen onnistunut auttamaan muita selviytymään vastaavista haasteista.

LUE: Näin parannat itseluottamustasi ja tuet henkilökohtaista kehitystäsi

Auttamisen ilo

Olin noin 19-vuotias, kun aloitin sairaanhoitajaopinnot. Samassa yhteydessä huomasin, kuinka herkkä ja omistautunut olin ja olen edelleen. On totta, että olen aina huolestuneempi ystävieni tai perheenjäsenteni ongelmista tai kysymyksistä kuin itsestäni. Reagoin asioihin aina vahvemmin, kun ne koskevat muita. En anna helposti periksi, kun minun on autettava tai tuettava jotakuta läheisistäni – sama pätee ammatissani. Ainoa ero on se, että kun kyse on potilaistani, en anna tunteille valtaa, jotta voin auttaa heitä neutraalisti ja oikeudenmukaisesti. Näin pystyn työskentelemään rauhallisessa mielentilassa ja jättämään työasiat työpaikalle.

Toisten ilahduttaminen ja ylpeyden ja pelottomuuden tunteet tuovat minulle rajatonta iloa. Uskon, että toivon kipinän näkyminen muiden silmissä motivoi minua olemaan aina iloinen. Useimmiten tunnen oloni mukavammaksi avointen ihmisten kanssa, koska koen itseni myös sellaiseksi.

Yhteisen sävelen löytäminen ihmisten kanssa voi joskus tuntua vaikealta, mutta työssäni psykiatrisena sairaanhoitajana näen itseni todellisena kameleonttina, joka on sopeutuvainen kaikissa tilanteissa. Minun on myönnettävä, että olen aina pitänyt ja jopa automaattisesti pyrkinyt ymmärtämään toisten ajattelutapaa, mielen sopukoita ja sitä, miten he ovat kehittäneet näitä kykyjä, erityisesti mielisairauksien yhteydessä. Niinpä psykiatrian parissa työskentely tuntui aina sopivan minulle täydellisesti, kun valmistuin sairaanhoitajaksi.

Ikuinen tutkimusmatkailija

Kuvailen itseäni ikuiseksi tutkimusmatkailijaksi, sekä ruoan ja taiteen ystäväksi. Rakastan matkustamista, uusiin kulttuureihin tutustumista ja yhtäläisyyksien etsimistä erilaisista elämänkatsomuksista. Matkat ovat minulle vapauttavia, koska matkoilla voin löytää uusia puolia persoonallisuudestani ja rajoistani. Olen matkustanut jo yhdeksässä Euroopan maassa, kolmessa kaupungissa Yhdysvalloissa, muutamalla paratiisisaarella Karibialla ja suunnittelen jo tulevia matkoja Afrikan maihin, kuten Senegaliin ja Tansaniaan.

Elä täysillä – ruoan, taiteen ja muodin kautta

Totta puhuen: joskus minusta tuntuu, että elän syömistä varten enkä päinvastoin. Tykkään löytää aina uusia asioita ruokakulttuurista. Italialaiset, japanilaiset, beniniläiset, karibialaiset, libanonilaiset tai jopa monikulttuuriset sekoitukset näyttävät minusta aina herkullisilta! Yhteiskuntiemme monimuotoisuus tarjoaa meille mahdollisuuden löytää koko ajan jotain uutta ja maukasta. Pariisiin muutettuani olen tehnyt (loputtoman!) listan ravintoloista, joissa haluaisin käydä, ja joka viikko uusi henkilö mainitsee uuden ravintolan. Yksi elinikä ei koskaan riitä koko listan tutkimiseen, ja juuri siitä pidänkin niin paljon.

Voisimmeko puhua hetken siitä, miten taiteen avulla voi saavuttaa todellisen rauhallisen ja henkeäsalpaavan hetken? Taide on minulle monitahoisten tunteiden ilmaisua, jossa jokainen meistä voi tunnistaa itsensä subjektiivisten havaintojemme perusteella. Taiteella on aina ollut erityinen paikka elämässäni: piirtäminen, maalaaminen, veistäminen, elokuvien katsominen, taidegallerioissa käyminen ja musiikin kuunteleminen ovat kaikki ehdottoman tärkeitä asioita elämässäni. Kerroinkin jo edellisessä postauksessani, miten paluu piirtämisen pariin auttoi minua laittamaan kaikki ajatukseni ja tunteeni paperille.

Musiikki on keskeinen osa elämääni. Itse asiassa kuuntelen musiikkia päivittäin: aamulla, illalla, tauolla, piirtäessäni, kirjoittaessani postauksia, opiskellessani, ajaessani, iloisena ja ahdistuneena. Ja tietenkin mitä kovempaa, sitä parempi! Nautin hyvin erilaisista musiikkisuuntauksista ja tyyleistä. Soittolistoillani voi olla klassista musiikkia, tyypillistä karibialaista musiikkia, kuten "Kompaa" (googleta se!), soul-musiikkia, reggaeta, elektroa ja tietysti afromusiikkia (ehkäpä suosikkini, nyt kun ajattelen asiaa). Vaikeinta minulle on valita musiikki mielialani mukaan, ja jos en voi laulaa ääneen ja tanssia villisti.

Toinen asia, jota todella arvostan, on muoti. Olen aina ilmaissut itseäni pukeutumisellani. Uskon, että vaatteeni ja asusteeni puhuvat puolestani. Teini-ikäisestä lähtien olen aina pitänyt huolta siitä miltä näytän ja mikä sopii minulle, ja tämä saa tuntemaan itseni rohkeaksi ja itsevarmaksi. Minulla kesti melko kauan löytää vaatteita, joissa tunsin itseni, sen sijaan että olisin kopioinut sitä, miltä luulin ihmisten haluavan minun näyttävän - olenhan pitkä ja plus-kokoinen nainen. 

Minusta on voimaannuttavaa pukea päälleni sellaista, mitä minulta tai vartaloltani ei odoteta. Joten kyllä, tykkään käydä ostoksilla (ehkäpä liiankin) usein. Kuuntelen aina toiveitani ja mielialojani, kun valitsen vaatteitani (joten niitä on varmasti enemmän kuin tarpeeksi).

Joukosta erottautumisen voima

Viimeinen asia, josta haluaisin keskustella, on se, miten erilaisena oleminen ja itsensä tunteminen voi johtaa suureen voimaantumiseen. Se, että sinut nähdään lapsena aina vain pituutesi ja painosi vuoksi, voi olla ensi näkemältä melko traumatisoivaa. Mutta ajan, kokemusten ja rohkeuden myötä erilaisena olemisen ja itsensä tuntemisen todellisen voiman voi löytää. Minulle kävi juuri näin, olen nyt 25-vuotias ja tiedän, että erilaisuuteni muiden silmissä teki minusta vahvemman.

Joskus minusta tuntuu, että yliajattelen keskimääräistä enemmän. Koen, että minun on aina mietittävä jokaista mahdollista skenaariota joka tilanteessa, mutta samanaikaisesti tämä luonteenpiirre on antanut minulle mahdollisuuden tehdä fiksuja ja hyvin harkittuja päätöksiä. Joskus aivojen sammuttaminen on vaikeaa ja uuvuttavaa, mutta on olemassa keinoja hallita sitä – minulle se voisi olla piirtäminen.

Pukeutumistyylini nähdään usein rohkeana, erilaisena ja hyvin värikkäänä, mikä on minusta voimaannuttavaa. Kuvailisin itseäni myös hieman hulluksi. Tykkään kokea asioita villisti, nauraa aina kun mahdollista ja tehdä joskus asioita, jotka saattavat vaikuttaa lapsellisilta. Mutta rakastan sitä ja niin rakastavat myös ihmiset ympärilläni (ovatko hekin vähän hulluja?!). Pidän siitä, että olen ja että minua pidetään jollain tapaa erilaisena.

Nyt sinulla on siis pieni käsitys siitä, millainen kurvikas, rohkea ja hieman omituinen nainen ylpeästi olen – ja miten onnistuin löytämään itseni. Lähde siis etsimään itsesi, älä käännä selkääsi vastoinkäymisille, muutoksille, haasteille tai erilaisuudelle, sillä näissä tilanteissa voit kohdata itsesi.